… tämä olkoon hieman enemmän kuvaamisen periaatteisiin palaileva kirjoitus …
Kesäkuisena perjantaina tarjoutui tilaisuus kokeilla agilitykuvaamisen kannalta jotain harvinaislaatuista mutta haastavaksi osoittautunutta mahdollisuutta Hakunilan seudun koiraharrastajien järjestämissä yökisoissa Vantaalla. Liekö oikeasti aikataulun mukaan pidetyt kisat karsineet osallistujamäärää, mutta kieltämättä poikkeuksellisesta tapahtumasta oli kyse, kun kerran toisena vuorossa ollut kakkosluokka pyörähti käyntiin puolta tuntia ennen vuorokauden vaihtumista.
Myöhäisestä vuorokaudenajasta oli luonnollisesti seurauksena tarve keinovalolle radalla. Auringon laskettua lisävaloa tarjoiltiin kentän ympärillä olevista natriumlampuista – verrattavissa siis maanteiden lyhtypylväisiin. Tästä seikasta muodostuikin muutama ongelma kuvaamiselle:
- yksinkertaistettuna, sähköverkkoon liitetyt lamput vilkkuvat 50 kertaa sekunnissa päälle ja pois (koskee siis myös kyseisiä valaisimia)
- yksinkertaistettuna, natriumlamppujen tuottama valo on pääasiassa oranssia (ihan tosi!), ja taivaalta (ei siis auringosta) tuleva valo on sinistä (on, on!)
- yksinkertaistettuna, agility on nopea laji.
Erikseen nämä eivät ole kovin suuria ongelmia, mutta erityisesti viimeisen kohdan kanssa yhdistettynä asiat alkavat mutkistumaan. Valojen keltaisuus ei ole ongelma, koska sitä varten digikameroihin on keksitty valkotasapainon säätö. Yhdistettynä sinertävään luonnonvaloon lämpötilaerot ovat kuitenkin suuret, jolloin kohdetta valaisee kaksi eriväristä “lamppua”. Kun näistä toinen – eli se keltainen – laitetaan vilkkumaan, lienee selvää, että jollain ajanhetkellä ympärillä on vain sinistä valoa. Vilkkuminen sinänsä ei ole suuri ongelma, jos on mahdollisuus käyttää tarpeeksi pitkää valotusaikaa. Agility vain taitaa olla shakkia nopeampi urheilulaji…
Jos siis tavoitteena on saada radalta tarpeeksi teräviä kuvia, 1/50s ei ole riittävän nopea valotus. Tästä johtuen monet peräkkäin otetut ruudut ovat valotukseltaan aivan erilaisia. Huonona esimerkkinä tästä saman sekunnin aikana otetut kaksi peräkkäistä ruutua samoilla valotusarvoilla ja jälkikäsittelyllä.
Kuvat on otettu puoli kahdentoista jälkeen, ja puolta tuntia myöhemmin erot keinovalossa saattoivat olla ruutujen välillä puolitoista aukkoa. Pelkän valon määrän lisäksi kokonaisvärilämpötila vaihtelee valonlähteiden voimakkuuden mukaan, mikä henk. koht. vaikeuttaa huomattavasti “oikean” sävyn löytämistä jälkikäsittelyssä.
Pikaisella googlaamisella löytyi kuvausperusteita käsittelevä kirja, jossa yleiseksi ratkaisuksi probleemaan esitettiin päällekkäisvalotuksia (toimii agilityssä – not), värikalvot valonlähteisiin (“tolppa-apinoille” oivallinen ratkaisu), tai olla piittaamatta asiasta. Kiinnostuneille kyseinen ysärivivaheinen kirja löytyy osittain Google booksista.
Teoriat sikseen. Ajankohdan ja loistavan sään huomioiden suunnitelmissa oli täsmälleen yksi kuva, mikä pitäisi saada: neljänneskulmasta lennokas eteneminen puomilla nousevan auringon värittämän taivaan etualalla – mikä kuulostaa kliséeltä, mutta mahdollisuudet tällaiseen kuvaan virallisessa kisassa ovat melko harvassa 🙂 Valitettavasti mahdollisuutta ei koskaan tullut, koska puhti loppui kuvaajasta aamun sarastaessa. Täytyy vain toivoa, että ennen auringonnousua pilviverho olisi jo saapunut pilaamaan odotuksen. (edit: Kisat taisivatkin olla lopussa ennen auringonnousua, joten tällä kertaa saattoi huokaista helpotuksesta 😉
Lukuisista yrityksistä lähimmäksi alkuperäistä suunnitelmaa pääsi kotiseuran dalmatialainen…
… ja tässä on sama koira 22 sekuntia aikaisemmin.
Aplodit HSKH:lle virkistävän erilaisen kilpailun järjestämisestä!
Niin, ja parempi syy aikaisempaan kotiinlähtöön on tämän tytön saapuminen 😉
