Koirakuvat oli mukana tuolloin vielä lumettomassa Tanskassa pidetyissä agilityn Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa, joissa Suomen joukku kahmi tuliaisiksi leijonanosan ulottuvilla olleista mitaleista. Heti kärkeen onnittelut viimeisen kisaurakan päättäneelle maajoukkueelle!
Viikonlopun kisat käynnistyivät varsinaisesti jo perjantaina, jolloin viikonlopun kv-kisa pyörähti käyntiin. Kansainvälisissä merkeissä jatkettiin myös lauantaina, jolloin allekirjoittanut pääsi jo mukaan tapahtumiin. Myrskyvaroitus suomalaisten vahvasta kunnosta saatiin jo ennen sunnuntain varsinaisia PM-ratoja. Useimmilla kv-radoilla palkintosijoillan nähtiin suomalaisväriä – parhaimmillaan jopa kaksin kappalein kärkisijoituksia vallanneena. Perjantain ja lauantain tulokset löytyvät muuten täältä:
http://dansk-kennel-klub.dk/files/pdf/AG_Dansk_Kennel_Klub_19-11-2010.html .
Frodo, Sonic sekä Zen saivat perjantain ja lauantain aikana haalittua tanskalaisia sertejä siihen tahtiin, että Frodon puuttuvaa näyttelytulosta lukuunottamatta kolmikosta leivottiin valiot myös Tanskalaisittain. Kennelliiton tilastojen mukaan Frodolla alkaakin olemaan agilitytitteleitä jo aimo kokoelma 🙂
Jari & Frodo, Sini & Sonic sekä Jaakko & Zen
Edellisissä kirjoituksissa tulin jo maininneeksi järjestäjien huolta herättäneestä vastauksesta mahdollisiin kuvauspaikkoihin liittyen. Paikan päällä tuli nopeasti selväksi, että kovin kauas ei tarvitsisi kameran kanssa jäädä. Ongelmaksi muodostuikin lähinnä niukka liikkumistila radan ympärillä, kun alustaksi aukirullattujen mattojen päät veivät suurimman osan kävelemiseen tarkoitetuista käytävistä. Paikalla oli kuitenkin muita kuvaajia sen verran vähän, ettei tästä aiheutunut käytännössä ongelmaa.
Rataantutustumista sunnuntain hyppärillä
Kuvaamisen kannalta kisapaikaksi valikoitunut liikuntahalli oli varsin miellyttävä. Rikottu kattolinja heijasti valoa tasaisesti lähes joka puolelle kenttää, minkä puolesta joka esteeltä pystyi periaatteessa saamaan kuvia. Tilapäisalustana ollut matto sen sijaan väritti vallitsevaa valastusta selkeästi kellertävään suuntaan. Tästä johtuen kuviin tuli pääsääntöisesti oranssiin painottunut sävy. Yhdistettynä läppäreiden vaikeasti kalibroitavaan näyttöön live-gallerian puolelle paikan päältä toimitetut kuvat näyttävät jälkeenpäin tarkasteltuna jossain määrin karmivalta. Pahoittelut tästä. Juuri julkaistu tuoreempi kuvasto näyttää jokseenkin terveemmältä.
Radat tarjosivat vaihtelevan määrän kuvakulmia, joskin finaaliradalla parista eri kohdasta sai varsin oivallisia otoksia. Maxi-finaali tuli suurimmaksi osaksi kuvattua paikasta, jossa pituus- ja kahden hyppyesteen ohjauslinja tuotti takuuvarmasti asetelman, jossa sopivalla telellä sai ohjaajan pysymään kauempana hyppäävän koiran taustalla. Toisella optiikalla pystyi vielä varmistamaan kuvan suomalaiskoirakoista, missä ohjaaja ei malttanut pysyä samassa tahdissa koiran kanssa 😉
Anja Lehtiö ja Pray
Viikonlopun portugalilaistuomari tarjosi viihdykettä sekä radalla että tauoilla. Ihanneajan määrittelyssä apuna oli tuomarin oma näkemys ohjauksesta ilman koiraa. Kravatti heiluikin joka radan aluksi, haamukoira totteli ohjausta moitteettomasti läpi viikonlopun!
Näin aktiivisia tuomareita ei ole Suomessa juurikaan näkynyt
Kisauutisten toimittaminen paikan päältä oli melko tuskaista, kun ajanottoon käytetty käkikello ei kukkunut kunnolla kuin aika ajoin, jolloin kokonaistilanteen hahmottaminen kilpailun edetessä ei ollut juurikaan mahdollista. 16 koirakon radat etenivät sen verran nopeasti, että kuvien siirtäminen ja pintapuolinen valikoiminen veivät jo enemmän aikaa kun kilpailutauot sallivat. Jos joku ammattiliiton tapainen olisi valvomassa, luultavasti kommentit työtahdista eivät olisi kovin mairittelevia 🙂 Onpahan monipuolista hommaa…
Kellosekoilusta tuli myös elävästi mieleen mm-kisojen ajanotto. Erästä brittiläistä makasiiniohjelmaa siteeratakseni, “i mean, how hard can it be..?“. Aiheesta laajemmin on suunnitteilla utopistinen kirjoitus, jos sillä olisi edes jotain mikroskooppista vaikutusta.
Teknisistä murheista huolimatta kisat saatiin pakettiin ja voittajat selville. Lopullinen Suomen mitalisaldo on jossain määrin tulkintakysymys, koska viimeinen palkintosija tuli maxi-joukkueelle kokonaistuloksella hyl. Pienestä moraalisesta joukkueen vastustuksesta huolimatta pronssimitalit pujotettiin maxi-ohjaajien kaulaan, joten vastaanotettujen mitalien määräksi tuli siis yhdeksän.
Kultajuhlat kaulakkain
Varsin tyytyväisen oloinen joukkueenjohtaja
Tulkitsinko rivien välistä oikein että kuvasit kahdella rungolla? Toisessa 135mm, toisessa ? Valoa ei nyt niin hirveästi näyttänyt kuitenkaan olevan 2.0/500/ISO3200. Katsomon takia tausta aika levoton, onneksi laidassa ei ollut mainoksia. Valkotasapaino saa kuntoon manuaaliasetuksella.
Moi,
kaksi runkoa oli käytössä, vanhassa sotanorsussa oli yleensä kiinteä 50mm tai lyhyt zoomi. Valoa oli hallikisaksi kohtuullisesti, parhaimmillaan suurin piirtein tuon verran mitä mainitsitkin. Taustassa oli usein se vika, että se oli yksinkertaisesti liian lähellä kohteen takana, kun kehän ympärillä ei ollut välttämättä kahtakaan metriä vapaata tilaa. Valon laatu oli loisteputkiksi varsin ok, mutta vaaleanruskean maton heijastama lisävalo tuntui syövän varsinkin vihreitä sävyjä. Paikan päältä toimitetut kuvat tuli säädettyä läppärillä, mikä ei luotettavan väritoiston puolesta ole paras vaihtoehto.