Valjakkopäivä Hyvinkäällä

Posted by on Jan 23, 2013 in Blogi | 2 comments

Joulukuussa agilitykisoissa kuvaamassa ollessani sain vihjeen tammikuun puolessa välissä järjestettävästä valjakkourheilupäivästä Hyvinkään koiraurheilukeskuksessa. Aiemmin valjakkolajit eivät olekaan tulleet vastaan, joten vinkin perusteella avautui mielenkiintoinen mahdollisuus päästä tutustumaan tähän Suomessa melko vähälle huomiolle jääneeseen koiraurheiluun. Kyseessä oli neljän eteläsuomalaisen yhdistyksen yhteistyönä toteuttama tapahtuma harrastajille ja lajeihin vasta tutustuville koirakoille.

Malinois valitsemassa jo sopivimman väristä kelkkaa.

 

Paikalle oli saapunut nopeasti arvioiden nelisenkymmentä lajin harrastajaa tai tutustujaa. Tapahtuman alkuun järjestetty parituntinen luento johdatti osallistujat säännöstön ja lajitietouden pariin. Itse valjakkourheilun ollessa jakautunut eri lajeihin asiaa riitti paljon aina kilpailukäytännöistä varusteiden turvallisuusseikkoihin. Luentojen jälkeen osallistujat pääsivät itse kokeilemaan eri lajeja canicrossista valjakkohiihtoon. Kesä- ja talvilajit oli jaettu omiin pisteisiinsä hallin sisälle ja kelien suosiessa ulkopuolelle. Valokuvaamisen kannalta hieman harmillisesti valjakkohiihtoryhmä suunnisti hieman kauemmas koiraladulle, joten kaikkea päivän ohjelmaa ei saanut yksin kuvattua. Hallillakin riitti toki kuvattavaksi sopivasti ohjelmaa, vaikka osin aurinkoinenkin päivä olisi luultavasti tarjonnut suotuisia kuvauskohteita ladulla metsäisemmissä olosuhteissa.

Varsinkin talvilajeja aktiivisesti valokuvaaville on nostettava hattua vaativasta tehtävästä: itse kilpailujen luonteen takia kohteista ei ole montaa mahdollisuutta ottaa kuvia monipuolisesti, ja kohteet ovat valitusta kuvakulmasta riippuen haastavia sommiteltavia. Eikä hyytävistä olosuhteistakaan ole juuri apua tehtävässä.

Timo Mäkiaho selvittää valjakkourheilun perusteita.

 

Lajeja kokeilleissa koirakoissa huomiota herätti se, että moni koira tuntui pääsevän varsin nopeasti jyvälle vetämisen ideasta – vaikkakin avustajien houkuttelemana. Varsinkin potkupyörän tai kelkan perässä vetämisen saattaisi kuvitella olevan ensialkuun enemmäkin hämmennystä aiheuttava tehtävä. Vaikuttavaa oli myös etenkin kelkkaa vedettäessä yhdenkin koiran voima, jolla kuorman sai kevyesti kiihdytettyä lyhyelläkin matkalla hyvään vauhtiin.

Valkoinenpaimenkoira antaa mukavasti lisävauhtia askeliin.

Säkäkorkeudeltaan päivän matalimpiin osallistujiin kuulunut staffikin sai kelkan rivakasti liikkeelle.

 

Valjakkourheilu ei ole vielä toistaiseksi noussut Suomessa “suureksi” koiraurheilulajiksi – lajiliiton tietojen perusteella kilpailu- ja harrastajalisenssejä on tälle kaudelle hankittu pyöreästi sata. Perspektiiviä numeroihin antaa esimerkiksi SAGI:n sivuilta nopeasti löytynyt tieto, jonka mukaan toissa vuonna lisenssejä oli myönnetty lähes viisi tuhatta kappaletta. Vaikka lisenssien määrä ei välttämättä vastaakaan todellista harrastajamäärää, näiden lukujen valossa tapahtuman nelisenkymmentä osallistujaa vaikutti varsin hyvältä määrältä. Millainen mahtaisikaan olla agilitytapahtuma, johon saataisiin osallistumaan lajiin tutustujia  vaikka “vain” neljännes nykyisistä lisenssinhaltijoiden määrästä..! Keskemmällä Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa valjakkourheilu vaikuttaisi olevan yleisölle laajemmassa tietoisuudessa, ainakin mitä ulkomaisten koiraurheilua seuraavien sivustojen sisällöstä voi päätellä.

Erilainen tyylinäyte…

 

Esittelyssä olleille lajivarusteille valjaista potkukelkkoihin näytti riittävän kysyntää. Moniin muihin lajeihin verrattuna yhtenä käytännön haasteena onkin isompien varusteiden kuljetus kilpailuihin. Tokossa tai agilityssä taitaa useimmille riittää koirien lisäksi kilpailukirjan sujauttaminen reppuun, mutta potkupyörän tai kelkan mahduttaminen kulkuvälineeseen ei välttämättä ole aivan suoraviivaista. Paikan päällä tulikin todistettua miltei mahdottomalta etukäteen vaikuttanutta operaatioa, jossa tuore kelkka lähti päivän päätteeksi laekenoisin seuraksi tavallisen farmariauton takapenkillä. Kokeneella otteella kelkka kuitenkin saatiin mahdutettua kyytiin ilman suurempia ongelmia.

Potkukelkkaa sovitetaan Fordin takapenkille – onnistuneesti.

Koiratkin tuntuivat olevan tyytyväisiä päivän ohjelmatarjontaan

Ohjelma jäi vielä käyntiin oman matkan edetessä iltapäivällä jo muualle. Järjestäjät vaikuttivat tyytyväisiltä tapahtuman sujumiseen – nähtäväksi jää järjestetäänkö vastaavia esittelypäiviä lajin tiimoilta useammin jatkossa. Päivän ansiosta ainakin oma kiinnostus heräsi siinä määrin, että kilpailukalentereista voisi hyvin yrittää löytää sopivia kohteita.

 

Ja päivän pääosin dokumentaariset kuvat ovat nähtävillä Koirakuvien galleriassa osoitteessa http://koirakuvat.kuvat.fi/kuvat/2013-01-20+valjakkopäivä/ .

edit:

YLE uutiset oli näemmä tehnyt paikallisuutisten joukkoon haastattelun videon kera: http://yle.fi/uutiset/koirahiihtoharrastus_lisaantyy_uudellamaalla/6457357#

 

VN:F [1.9.22_1171]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

2 Comments

  1. Mahtavaa – kiitokset!

    Kirjoitus oli hyvä ja antoi uutta ajattelemisen aihetta järjestäjillekin, toivottavasti useimmat lajiin tutustujat saavat pysyvän kipinän lajiin – etenkin talvisin on mahtava nauttia ulkoilmasta ja koiran riemusta revittää sydänmensä kyllyydestä 🙂

    Organisaattori

  2. Kiitos palautteesta!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

[ + ]