Silloin tällöin kuulee mainittavan, että agilityn kuvaaminen on hankalaa. Agilityn urheilulajin asemaan viitaten talvikisoja tollereiden kotimaasta seuratessa tuli mieleen, että tilanne agilitykuvien kanssa on hyvin ruusuinen moneen muuhun urheiluun verrattuna.
Esimerkkinä voidaan käyttää vaikkapa syöksylaskua, jota ruudulla sattui vilisemään. Suorituksia seuratessa tuli mieleen, että yksittäisen valokuvaajan kannalta on todennäköisesti hyvin pitkälti sattumasta kiinni minkälaisen kuvan sattuu ohitse kiitävästä laskijasta saamaan. Selvästikin radalla ei yksittäinen urheilija kierrä samoja esteitä kovin montaa kertaa. Lisäksi sen ainoan kerran, kun kukin laskija on mahdollista saada jyvälle pitkällä telellä, aikaa kuvan saamiseen oikeasta kulmasta on sekunnin luokkaa. En myöskään sanoisi, että suorituksen aikana olisi kovin paljon hyötyä tai mahdollisuuksia siirtyä parempaan kuvauspaikkaan – syöksyjillä nopeutta on kuitenkin reilusti toisen sadan puolella.
Täytyypä pitää nämä jutut muistissa kun seuraavan kerran itsekseen sadattelee olosuhteita 🙂
