Päivän mietelause: kuvia kannattaa ottaa silloin kun valoa on.
Edellisviikonloppuna (silloin kun ulkona näytti vielä talvelta) kamera oli kerrankin matkassa oikeaan aikaan omien belgityttöjen ollessa vaihteeksi leikkisällä tuulella. Kuvausolosuhteina oli nopeasti purevaksi käyvä pakkanen keskellä pilvetöntä loppiaispäivää.
Aurinko korkeimmillaankin paistaa loppiaisena vaivaiset 8 astetta horisontin yläpuolelta, mikä luo varsin kiinnostavan valon, jos aurinkoa siis sattuu näkymään. Mukana oli sopivasti langaton pikkusalama, jolloin aurinkoa pystyi hyödyntämään lämpimänsävyisenä vastavalona korostamaan ääriviivoja salaman täyttäessä varjon puolelle jääviä kohtia.
Merkittävämmäksi ongelmaksi tällaisessa tilanteessa nousee mustat kohteet, mikä tekee salaman automaattisesta tehonsäädöstä enemmän tai vähemän arpapeliä. Automatiikka mielellään korottaa salaman tehoa tarpeettomasti, jolloin geelitöntä salamaa käytettäessä kuvan tunnelma latistuu herkästi. Tästä syystä tilanteessa tuli käytettyä käsin säädettyä salaman tehoa joka antaisi sopivasti täytevaloa ennakoidulla etäisyydellä kohteeseen. Kyseiset kohteet vain eivät pysy kovin pitkään samassa paikassa, joten ruutuja tulikin lauottua kohtalaisen paljon ennen suunnitellun tilanteen osuessa kohdalle. Alla olevassa kuvassa valkotasapaino on säädetty käsin päivänvalolle ja täytesalama n. 1/8 teholla on muutaman metrin kamerasta oikealla.
Groenendaelin perustouhut
Matalan auringon ja varjostavien puiden yhdistelmällä onnistui myös saamaan kuviin paljon kylmempää vaikutelmaa jälleen valkotasapainon päivänvalo-käsisäädöllä. Allaoleva kuva on otettu vain vallitsevassa valossa ilman salamaa.
Tervueren-juniori
Samassa yhteydessä avautui myös otollinen tilaisuus hieman erityyliselle valotukselle. Allaolevassa kuvassa puolittainen lämmin vastavalo matalalta paistavasta auringosta heijastui lumesta sopivasti täyttämään varjokohtia. Kohteen rinnan ja poskien ollessa vaaleat turkin tummemmat alueet puolestaan korostuvat hyvin. Hieman onnekkaastikin kaikkein vaaleimpia sävyjä pystyi vielä pelastamaan alkuperäisestä kuvasta, ja vain poskeen, rintaan ja etukäpälään jäi pienet puhkipalaneet alueet. Lopullisen kuvan sävyt ovat pitkälti lähellä huippuvaloja luoden vaikutelman ns. “high-key” -valaistuksesta. Aiheesta löytyy lisää helposti netistä (esim. lyhyt lehtiartikkeli).
"High-key"-kuva vallitsevassa valossa
Pimeän vuodenajan toisesta puolesta tuli otettua muutamia kokeilevia otoksia yllä olevia kuvia edeltävänä iltana samassa paikassa pelkän katuvalon loisteessa. Natrium-katuvalojen keltaisen värin takia kuvat tuli käännettyä saman tien sävytetyiksi harmaasävykuviksi (aikaisempi blogikirjoitus keinovalojen spektristä). Myöhäisillan pienikontrastisiin kuviin tuntui muutenkin sopivan vanhentuneille kuville tyypillinen seepiasävy.
Käytännössä vain muutamat kuvat onnistuivat johtuen käsivaralta kuvaamiselle ylipitkistä valotusajoista. Yleensä varsin varmatoiminen automaattitarkennuskaan ei edes yrittänyt lähteä tarkentamaan kohteeseen, joten poikkeuksellisesti tarkennus tuli tehtyä täysin käsin. Täydestä aukosta huolimatta kameran omat herkkyysarvot eivät riittäneet tavoiteltuun valotukseen, ja jälkikäteen nostetun valotuksen jäljiltä todellinen herkkyys onkin pitkälti viisinumeroisissa lukemissa. Samalla kuvakohinakin kasvaa nopeasti, mutta kromaattisesta kohinasta pääsee eroon harmaasävymuunnoksen yhteydessä.
Sama koira, eri päivä, eri valo
Talven hyvät puolet,
