Kärpäspallo

Posted by on Dec 8, 2012 in Blogi | 0 comments

… eli alkuperäiseltä nimeltään flyball ei ole ainakaan vielä toistaiseksi saanut Suomessa samanlaista tukevaa jalansijaa agilityn, tokon, ja monien muiden koiraurheilulajien rinnalla. Suuremmissa koiratapahtumissa flyballia on kuitenkin tuotu esille näytöskilpailujen muodossa. Näin on myös joulukuun toisena viikonloppuna Helsingin Messukeskuksessa järjestettävässä vuotuisessa Voittaja-näyttelyssä.

Kävin edeltävänä viikonloppuna seuraamassa tovin helsinkiläisseuran valmistautumista ja joukkueiden muodostumista Voittajan flyball-kisaan. Joulukuisen pakkasen kuivattamassa hallissa kivituhka pöllysi kunnolla, kun ensimmäiset koirat vasta ottivat lämpöä treenikierroksille. Kliiniseen mattoalustaan verrattuna kivituhka- tai hiekkapohja luo kuvaamisen näkökulmasta omanlaisensa menemisen tunnelman, vaikka reilun varttitunnin jälkeen muutamaa metriä kauempaa ei enää saanutkaan muutenkin niin kortilla olevaa valoa kameran kennolle asti.

Tästä onkin mielenkiintoista jatkaa sunnuntain jälkeen siitä miten itse kisoissa kävikään…

Tässä vauhdissa pallo pysyi nipin napin hampaissa

Haukotuttaako itse laji, vai vain se että omaa vuoroa joutuu odottamaan niin pitkään..?

“Next..!”

 

… kyllä kyllä, kohinaa on todella paljon, mutta valoakin oli olematon määrä. Pölypilveen hukkunutta kontrastia ruuvatessa monikaan kuva ei kestänyt enää kunnolla bittien repimistä – mutta hauskaa oli silti 🙂

VN:F [1.9.22_1171]
Arvostele kirjoitus
Rating: 0.0/5 (0 votes cast)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

[ + ]